Yliopiston tiedotuksen tyylitaju

Asia ei ole kovin kriittinen, mutta ehkä oireellinen jostakin. Mitään lakia tai sääntöä ole rikottu, mutta Itä-Suomen yliopiston tapa tiedottaa akateemisen rehtorin tehtävään tulleista hakemuksista ei ollut erityisen tyylikäs:

"Hakijat ovat

• vieraileva professori, KTT Antti Ainamo Uumajan yliopiston kauppakorkeakoulusta
• filosofisen tiedekunnan dekaani, englannin kielen professori, PhD Markku Filppula Itä-Suomen yliopistosta
• biologian ja kasviekologian professori, FT Riitta Julkunen-Tiitto Itä-Suomen yliopistosta
• matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani, ympäristötieteen professori, FT Jussi Kukkonen Jyväskylän yliopistosta
• apulaisjohtaja, OTT Kalle Määttä Kilpailu- ja kuluttajavirastosta
• luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan varadekaani, bioteknologian professori, FT Elina Oksanen Itä-Suomen yliopistosta
• metsätietojärjestelmien professori, MMT Timo Tokola Itä-Suomen yliopistosta

Kaksi hakijaa on pyytänyt käsittelemään hakemuksensa luottamuksellisena."

Yliopisto jätti tiedotteessa nimeämättä kaksi yhdeksästä hakijasta, koska nämä olivat halunneet hakemuksiaan käsiteltävän luottamuksellisesti. Julkisuuslaki määrittelee hakemukset kuitenkin selkeästi julkisiksi, eikä yliopisto voi siis ilman hyvää salassapitoperustetta niitä pimittää. Savon Sanomat kysyi, ja heille nimet oli kiltisti kerrottu kuten kuuluukin. Oletan ja toivon, että PhD Jaakko Puhakka Imatralta ja professori Mari Walls Suomen ympäristökeskuksesta ovat hyvin tienneet hakemustensa olevan julkisia.

Julkisuuslain tuntemuksesta ja noudattamisesta on keskusteltu lähiaikoina muutenkin. Näköjään keskustelua kannattaa jatkaa.

Editoi juttusi itse - epäonnistut

Selailepa huviksesi pienillä resursseilla väännettäviä lehtiä, kuten nyt vaikkapa ylioppilaslehtiä tai järjestölehtiä. Usein pistää silmään, että avustajien jutut on kammattu tarkkaan siisteiksi, mutta se päätoimittajan/tuottajan/toimitussihteerin/uutispäällikön juttu on aivan päin honkia.
Samoin nettilehdissä on liian usein jäänyt se (jonkun muun tekemä) editointikierros kiireessä tekemättä. Nopeutta on priorisoitu laadun kustannuksella tai sitten prosessi ei vain toimi kunnolla. Kumpikin on tuhoisaa julkaisun uskottavuuden kannalta. On tuskallisen selvää, että jutusta puuttuu se viimeinen kierros käsittelyä ennen julkaisua.
Juttujen editoiminen itse on lähes varma reitti epäonnistumiseen. Syitä on useita:

1. Omalle tekstilleen, maneereilleen ja tyypillisille virheilleen sokeutuu.
2. Tekstilleen sokeutumisen lisäksi siihen usein rakastuu. Editori saa karistettua kirjoittajalta liialliset erinomaisuuden tunteet. Koska yllättävän harvoin se tekstin ensimmäinen luonnos kuitenkaan on koko journalismin kentän mullistava mestariteos. Joskus tunteet kuumenevat, mutta se kai kuuluu työhön.
3. Kun paperille on vuodattanut sydämensä, ollaan toimituksellisessa prosessissa yleensä siinä pisteessä, että aikataulu on tiukka ja kirjoittaja uupunut. Editointi tuskin enää onnistuu.
4. Juttu saa syvyyttä, eheyttä ja kiinnostavuutta, kun sitä käyvät läpi useammat aivot. Tässä yhteistyö on enemmän kuin tekijöidensä summa.
5. Faktojen tarkistus on luotettavampaa ja tehokkaampaa kun sen tekee joku muu kuin kirjoittaja itse.