Alexander Stubbin valinta Kokoomuksen puheenjohtajaksi on oletettavasti ihan hyvä asia ainakin kansalaisyhteiskunnan ja mediatalojen kannalta. Hän on kannattanut avoimuutta, osoittanut valmiutensa keskustella julkisesti ja olla mukana erilaisissa kevyemmissäkin tempauksissa. Se jää tietenkin nähtäväksi, kuinka paljon hänen avoimuuden kannatuksensa on vain retoriikkaa. Varmasti jossain määrin. En ole selvillä siitä, kuinka paljon hän olisi valmis avaamaan esimerkiksi TTIP-sopimusta aidosti demokraattiseen käsittelyyn.
Kansansuosiokin on mittavaa, joten mediatalosta riippuen nyt riittää kuumaa rautaa taottavaksi joko hänen ihastelussaan tai kritisoimisessaan. Samoin kansan keskuudessa päästään kunnon väittelyihin kiinni kun pääministeri haluaa Natoon ja EU:sta liittovaltion, eikä lainkaan ymmärrä esimerkiksi homosaation uhkaa. Risikosta tai Vapaavuoresta tuskin olisi saatu yhtä paljoa irti, koska heillä ei yksinkertaisesti ole samaa valovoimaa. Olisi kovasti toivottavaa, että Stubb ei jatkaisi Kataisen tapaa puhua politiikasta hallinnointina, vaan myöntäisi politiikan olevan politiikkaa.
Samalla pääministeripuolue reivaa ilmeisesti kurssiaan aiempaa enemmän oikealle samaan aikaan kun vasemmisto näyttää kasvattavan suosiotaan. (Demareita minulla ei siis ole ollut tapana laskea vasemmistoksi, mutta toki Rinne on ilmeisesti hilaamassa puoluetta pois Urpilaisen ajan kokoomuslaisesta politiikasta) Oletan vastakkainasettelun voimistuvan ja sitä on vaikea pitää huonona asiana.
Elämme aikaa, jossa niin talouspoliittinen kuin ulko- ja turvallisuuspoliittinenkin keskustelu ovat murtautuneet ulos harvoille asiantuntijoille varatuista kabineteistaan. Olisiko politiikka hiipimässä politiikkaan? Hiukan viihteellisempänä, populismin sävyttämänä, mutta kuitenkin? Ehkä ne itse poliittiset valinnat nousevat entistä enemmän keskiöön mediassa ja kansalaiskeskustelussa. Merkkinä siitä voi pitää ehkä osaltaan sitä, että Raha ja talous -blogistit Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat nostaneet taloustieteellisen koulukuntakiistelyn trendikkääksi? Jälkimmäinen otettiin Nyt-liitteen kolumnistiksi. Hän jo totesi senkin, että Stubb on väärässä.
Optimisti voisi nyt nähdä paljonkin potentiaalia kansalaisyhteiskunnan piristymiseen. Siihen kun kannustavat myös meneillään olevat globaali talous- ja ympäristökriisi, joita päättäjät ympäri maailmaa ovat olleet melkoisen kyvyttömiä ratkaisemaan.
Stubb on siinä määrin teflon-pinnoitettu, että hänellä voisi olla uskallusta ja sietokykyä hyvin laajaan avoimuuteen ja asioiden julkiseen käsittelyyn. Kun hän on osoittanut olevansa täysin häpeilemättä kykenevä nolaamaan itsensä, ei se enää ole noloa. Kokonaan toinen kysymys on, kuinka paljon puolueella on kykyä vastaavaan jos Presidentintekijöiden kaltainen dokumentiksi kutsuttu (toki hyvin laadukas!) mainos oli niin kova paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti